Menestyminen naisena ja yrittäjänä

Naisena yrittäminen ei ole aina ollut helppoa saati mahdollista. Oli aika, jolloin naisten tehtävänä oli keskittyä kodin- ja lastenhoitoon. Tänä päivänä on onneksi kuljettu tasa-arvoisempaan suuntaan ja kaikilla on samat mahdollisuudet perustaa haluamansa yritys. Vastuu kodin ja lastenhoidosta on nykyään yhä useammin sekä naisella että miehellä.

Kuuluisia naisyrittäjiä

Maailman yrittäjistä yksi kolmasosa on naisia. Näin ei ole aina ollut. Aikoinaan naisen tehtävänä oli keskittyä lähinnä kodinhoitotehtäviin. Monet naiset kuitenkin harjoittivat pientä yritystoimintaa välttääkseen köyhyyden. Tai mikäli puoliso oli menehtynyt, taloudelliset menetykset tuli korvata jollain. Yrittäjiksi naisia ei kuitenkaan kutsuttu, sillä se termi oli varattu miehille.

Yrittäjäjärjestöt naisille

Suomessa halutaan edistää naisten yrittäjyyttä. Tätä tuetaankin monin eri tavoin ja tasa-arvoa halutaan pitää yllä. Naisyrittäjien osuus kaikista Suomen yrittäjistä on ollut jo pitkään sama 30 prosenttia siitä huolimatta, että asenteissa on todettu selvää kasvua ja kehitystä.